Lauttasaarelaisten kanssa opintomatkalla

Norssin BN-linjan ja Lauttasaaren yhteiskoulun lukion kansainvälisen liiketoimintalinjan historiallinen ensimmäinen yhteinen opintomatka toteutui syyslukukauden lopussa. Me Tampereen businessnorssilaiset lähdimme matkaan varhain joulukuisena aamuna. Samoihin aikoihin starttasivat matkaan Helsingistä myös Lauttasaaren lukion kansainvälisen liiketoimintalinjan opiskelijat.  Yhteinen päämäärämme oli Lidl:n jakelukeskus Järvenpäässä. Siellä logistiikkapäällikkö Valtteri Suonperä piti meille luennon Lidl:stä ja  valtavan jakelukeskuksen toiminnasta.

Helsinki1

Kuvassa (vasemmalla) Ville, Jeremias ja Aapo sekä Lauttasaaren lukiolaiset kuuntelevat logistiikkapäällikkö Ville Suonperän esitystä siitä, kuinka Lidl toimii osana suomalaista yhteiskuntaa.

Mainio luento herätti paljon ajatuksia ja sai opiskelijat innostumaan logistiikan monipuolisesta maailmasta. Opiskelijat kyselivät muun muassa siitä, miten rekat liikkuvat pitkien ajomatkojen Suomessa ja ajetaanko rekkoja tyhjinä. Kestävä kehitys on onneksi totta jo arkipäivän teoissa, eikä rekkoja ajeta ilman lasteja, vaan paluukyydeissä tuodaan ainakin hyvin lajitellut pakkausjätteet.

Helsinki2

Logistiikkakeskukseen oli viisainta tutustua huomioliivit päällä, sillä halleissa liikkui monia trukkeja ja koneita, joilla tavaroita kuljetettiin.

 

Tämän jälkeen pääsimme kierrokselle logistiikkakeskukseen. Sen valtava koko ja hyvin suunniteltu logistiikka hämmästytti. Eri tuotenimikkeitä oli tuhansia ja silti jokainen löysi paikkansa isojen hallien hyllyille, ja sieltä edelleen niistä oikeisiin rekkoihin, jotka sitten jakelivat tuotteet tilaukset tehneisiin vähittäismyymälöihin.

Helsinki3

BN-linjan opiskelija Silja kiitti johtaja Janne Antikaista erittäin mielenkiintoisesta luennosta.

Mielenkiintoisen aamupäivän jälkeen lähdimme bussilla kohti Helsinkiä. Matkalla kuitenkin piipahdimme tutustumaan Järvenpään K-Citymarketiin ja sen upeaan ruokaosastoon. Siellä kannatti pysähtyä, sillä kauppias Markku Hautalan K-Citymarket oli juuri valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi.

”Arvostettu kansainvälinen ruokakauppa-alan asiantuntijaorganisaatio IGD on valinnut sen vuoden 2019 ruokakaupan voittajaksi Lontoossa järjestetyssä IGD Awards -gaalassa. K-Citymarket Järvenpää selvisi kilpailussa seitsemän finalistin joukkoon ainoana kauppana Pohjoismaista. Pääsarjaan ei ole aiemmin päässyt yhtään suomalaista tai pohjoismaalaista kauppaa.

Erittäin kovatasoiseen kilpajoukkoon kuului Järvenpään Cittarin lisäksi yhdysvaltalainen Giant Heirloom Philadelphiasta, brittiläinen Sainsbury’s Selly Oakista, Sam’s Club Now USA:n Dallasista, Pão de Açúcar Brasilian São Paulosta, SuperValu Irlannin Clonakiltystä ja Fooby Sveitsin Lausannesta.” (Aamulehti 8.11.2019)

Helsingissä vierailimme aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:ssä. Johtaja Janne Antikainen piti meille ajatuksia herättelevän luennon yritysten sijoittumisesta ja aluekehittämisestä yritysten näkökulmasta. Antikainen kuvasi eri näkökulmista, miksi joku alue on vetovoimainen ja kehittyvä. Esityksessä pohdittiin myös aluekehittämisen vaikeuksia eri puolilla Suomessa.  Meillä on alueita, joilla elinvoimaisuus kuihtuu, sillä nuoret lähtevät maailmalle mutteivat palaa takaisin.

Helsinki4

Konseptipäällikkö Marjaana Peikolan esityksen jälkeen opiskelijat tekivät yhteistyötä pienryhmissä.

 

Monipuolisen päivän päätteeksi matkasimme vielä lähijunalla Pasilaan tutustumaan uuteen Mall of Triplaan. Konseptipäällikkö Marjaana Peikola kertoi meille uuden kauppakeskuksen toimintaperiaatteista, liikkeistä ja erilaisista palveluista.  Mall of Triplan pinta-alasta vuokrattavaa liiketilaa on 85 000 neliömetriä, joka vastaa 50 jalkapallokenttää ja kokonaistilavuudeltaan se vastaa noin kymmentä eduskuntataloa.

Triplassa teimme myös yhdessä Lauttasaaren lukiolaisten kanssa ryhmätyöt, joissa pohdimme muun muassa miksi Tripla on rakennettu juuri siihen kohtaan Helsinkiin.  Samoin tehtävänämme oli miettiä miten Triplassa on huomioitu esteettömyys ja ekologisuus.

Helsinki5

 

Ryhmätöiden valmistuttua olikin aika kiittää mukavia yhteistyökumppaneita.  Yhdessä  oppiminen on kivaa! Pitkän päivän päätteeksi saimme vielä omaa aikaa tutustua palveluihin sekä käydä ruokailemassa ja hankkia eväitä kotimatkalle.

Teksti Eija Niskanen ja 19C ryhmä.
Kuvat Eija Niskanen

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s