Aihearkisto: opintoretket

Lauttasaarelaisten kanssa opintomatkalla

Norssin BN-linjan ja Lauttasaaren yhteiskoulun lukion kansainvälisen liiketoimintalinjan historiallinen ensimmäinen yhteinen opintomatka toteutui syyslukukauden lopussa. Me Tampereen businessnorssilaiset lähdimme matkaan varhain joulukuisena aamuna. Samoihin aikoihin starttasivat matkaan Helsingistä myös Lauttasaaren lukion kansainvälisen liiketoimintalinjan opiskelijat.  Yhteinen päämäärämme oli Lidl:n jakelukeskus Järvenpäässä. Siellä logistiikkapäällikkö Valtteri Suonperä piti meille luennon Lidl:stä ja  valtavan jakelukeskuksen toiminnasta.

Helsinki1

Kuvassa (vasemmalla) Ville, Jeremias ja Aapo sekä Lauttasaaren lukiolaiset kuuntelevat logistiikkapäällikkö Ville Suonperän esitystä siitä, kuinka Lidl toimii osana suomalaista yhteiskuntaa.

Mainio luento herätti paljon ajatuksia ja sai opiskelijat innostumaan logistiikan monipuolisesta maailmasta. Opiskelijat kyselivät muun muassa siitä, miten rekat liikkuvat pitkien ajomatkojen Suomessa ja ajetaanko rekkoja tyhjinä. Kestävä kehitys on onneksi totta jo arkipäivän teoissa, eikä rekkoja ajeta ilman lasteja, vaan paluukyydeissä tuodaan ainakin hyvin lajitellut pakkausjätteet.

Helsinki2

Logistiikkakeskukseen oli viisainta tutustua huomioliivit päällä, sillä halleissa liikkui monia trukkeja ja koneita, joilla tavaroita kuljetettiin.

 

Tämän jälkeen pääsimme kierrokselle logistiikkakeskukseen. Sen valtava koko ja hyvin suunniteltu logistiikka hämmästytti. Eri tuotenimikkeitä oli tuhansia ja silti jokainen löysi paikkansa isojen hallien hyllyille, ja sieltä edelleen niistä oikeisiin rekkoihin, jotka sitten jakelivat tuotteet tilaukset tehneisiin vähittäismyymälöihin.

Helsinki3

BN-linjan opiskelija Silja kiitti johtaja Janne Antikaista erittäin mielenkiintoisesta luennosta.

Mielenkiintoisen aamupäivän jälkeen lähdimme bussilla kohti Helsinkiä. Matkalla kuitenkin piipahdimme tutustumaan Järvenpään K-Citymarketiin ja sen upeaan ruokaosastoon. Siellä kannatti pysähtyä, sillä kauppias Markku Hautalan K-Citymarket oli juuri valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi.

”Arvostettu kansainvälinen ruokakauppa-alan asiantuntijaorganisaatio IGD on valinnut sen vuoden 2019 ruokakaupan voittajaksi Lontoossa järjestetyssä IGD Awards -gaalassa. K-Citymarket Järvenpää selvisi kilpailussa seitsemän finalistin joukkoon ainoana kauppana Pohjoismaista. Pääsarjaan ei ole aiemmin päässyt yhtään suomalaista tai pohjoismaalaista kauppaa.

Erittäin kovatasoiseen kilpajoukkoon kuului Järvenpään Cittarin lisäksi yhdysvaltalainen Giant Heirloom Philadelphiasta, brittiläinen Sainsbury’s Selly Oakista, Sam’s Club Now USA:n Dallasista, Pão de Açúcar Brasilian São Paulosta, SuperValu Irlannin Clonakiltystä ja Fooby Sveitsin Lausannesta.” (Aamulehti 8.11.2019)

Helsingissä vierailimme aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:ssä. Johtaja Janne Antikainen piti meille ajatuksia herättelevän luennon yritysten sijoittumisesta ja aluekehittämisestä yritysten näkökulmasta. Antikainen kuvasi eri näkökulmista, miksi joku alue on vetovoimainen ja kehittyvä. Esityksessä pohdittiin myös aluekehittämisen vaikeuksia eri puolilla Suomessa.  Meillä on alueita, joilla elinvoimaisuus kuihtuu, sillä nuoret lähtevät maailmalle mutteivat palaa takaisin.

Helsinki4

Konseptipäällikkö Marjaana Peikolan esityksen jälkeen opiskelijat tekivät yhteistyötä pienryhmissä.

 

Monipuolisen päivän päätteeksi matkasimme vielä lähijunalla Pasilaan tutustumaan uuteen Mall of Triplaan. Konseptipäällikkö Marjaana Peikola kertoi meille uuden kauppakeskuksen toimintaperiaatteista, liikkeistä ja erilaisista palveluista.  Mall of Triplan pinta-alasta vuokrattavaa liiketilaa on 85 000 neliömetriä, joka vastaa 50 jalkapallokenttää ja kokonaistilavuudeltaan se vastaa noin kymmentä eduskuntataloa.

Triplassa teimme myös yhdessä Lauttasaaren lukiolaisten kanssa ryhmätyöt, joissa pohdimme muun muassa miksi Tripla on rakennettu juuri siihen kohtaan Helsinkiin.  Samoin tehtävänämme oli miettiä miten Triplassa on huomioitu esteettömyys ja ekologisuus.

Helsinki5

 

Ryhmätöiden valmistuttua olikin aika kiittää mukavia yhteistyökumppaneita.  Yhdessä  oppiminen on kivaa! Pitkän päivän päätteeksi saimme vielä omaa aikaa tutustua palveluihin sekä käydä ruokailemassa ja hankkia eväitä kotimatkalle.

Teksti Eija Niskanen ja 19C ryhmä.
Kuvat Eija Niskanen

Advertisement

Toisen vuosikurssin kuulumisia

Vuoden 2017 syksyllä aloittaneet BN-linjalaiset ovat toisen vuoden opiskelijoita. Toisen vuosikurssin pitkä vapaaehtoinen projekti on NY vuosi yrittäjänä -ohjelmaan osalllistuminen. Tänä syksynä BN-linjan opiskelijat perustivat seitsemän NY-yritystä. Alla on yritysten lyhyitä esittelyjä:

ku

Olen Saaga Rissanen ja NY-yritykseni nimi on Kakkunelma. Valmistan erilaisia kakkuja ja leivoksia erilaisiin tilaisuuksiin asiakkaiden toiveiden mukaan. Tilaukset lähetetään sähköpostiin. Kuvia kakuista sekä leivoksista löydät mm. Instagramista. Muutamia Kakkunelman kakkuja on myös saatavilla Pyynikintorin liha ja kahvi -kahvilasta.
Nettisivu: kakkunelma.kotisivukone.com
Sähköposti: kakkunelma@gmail.com
Instagram: Kakkunelma


toffla

Olemme Toffla ja valmistamme täysin kotitekoista toffeeta. Toffeetamme myymme esimerkiksi koulumme tapahtumissa ja lisäksi otamme myös tilauksia vastaan. Valmistamme toffeen kotimaisista raaka-aineista. Näin pystymme takaamaan parhaan mahdollisen laadun. Tule maistamaan parasta toffeeta! 

Instagram: @toffla_ny
Sähköposti: tofflany@gmail.com
Kotisivut: https://toffla.kotisivukone.com/  

 

pp

 

Moikka, me ollaan Helmi ja Emma ja meidän NY-yritys on PunttiPirkot. PunttiPirkot tarjoaa erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Treenaus on ollut meille molemmille pienestä pitäen tärkeä juttu. Lähettiin kehittään erilaisia ja monipuolisia treenejä, joita voitaisiin vetää muille.  Power with PP on meidän lihaskuntotunti, jossa on mukana samoja liikkeitä, jota salillakin tehdään. Helmin erikoisalaa on tanssi ja siitä syntyi Dance&Shine tanssitunti. BodyCare with PP on venyttely- ja kehonhuoltotunti, jota vetää Emma pitkän voimistelutaustansa takia. Meidän tunnit sopii kaikenikäisille ja –kuntoisille. PunttiPirkot treenaavat, joka toinen torstai Nekalan yläkoululla klo 18-19.

Mimmienergialla varustettu jumppatunti on tehokas, hauska ja pirteä. Mukaan voi lähteä kuka vain, urheilutaustasta ja sukupuolesta huolimatta. Meille tärkeää on ryhmässä liikkumisen ilo ja hyvän yhteishengen luominen. Lähde sinäkin mukaan!

Solidsockets
Olemme kolmen lukiolaisen voimin toimiva Pop Socketseja myyvä NY-yritys. Pop Sockets on pyöreän muotoinen älypuhelimen pidike, joka helpottaa niin kännykän kädessä pysymistä kuin vaikka videoiden katsomista tai nappikuulokkeiden säilytystä. Emme kuitenkaan vain jälleenmyy tuotetta, vaan kuvitamme sen itse asiakkaan toiveiden mukaisesti. Tämä tekee tuotteistamme uniikkeja ja voit olla varma, ettei vastaantulijalla ole täysin samanlaista. Tuotteemme ostaminen ei ole suuren rahan takana, sillä saat sen nyt hintaan 5€/kpl.

Mikäli kiinnostuit, ota ihmeessä yhteyttä joko sähköpostitse tai Instagramissa!

solidsockets

Sähköposti: solidsockets@gmail.com
Instagram: solidsockets

Yllä esiteltyjen NY-yritysten lisäksi perustettiin:
Dressdealers, Simolan pyörä sekä AudioPro .

Toisella vuosikurssilla syvennettiin sijoittamiseen liittyvää osaamista Sijoittamisen mahdollisuudet -kurssilla.  Useat vierailijat valottivat sijoittamisen eri muotoja ja kohteita. Aiheita olivat mm. asuntosijoittaminen, sijoittaminen taiteeseen, listaamattomiin yrityksiin sijoittaminen, sijoittaminen ammattina sekä eläkevarojen sijoittamistoiminnasta. Vierailimme mm. pankin talousillassa ja Sijoitus Invest -messuilla Helsingissä sekä Eläke-Varmassa.

 

Kymmenellä kakkosvuotisella BN-linjan opiskelijalla oli mahdollisuus osallistua TAT:n järjestämään TAKEOFF-tapahtumaan Helsingissä 5.12. Päivään osallistui lukiolaisia eri puolilta Suomea sekä Ruotsista. Aamupäivällä opiskelijat saivat kuulla innostavia puheenvuoroja. Puhujina olivat mm. Iris AI:n perustaja Maria Ritola, Wafagamesin Kathy Gong sekä Lauri Hollo Start Northista. Sen jälkeen monikansallisissa ryhmissä harjoiteltiin tulevaisuuden taitoja erilaisissa pajoissa. Tapahtumaan kuului vierailu SLUSHiin. Ajan SLUSHissa sai käyttää vapaasti. Opiskelijat ehtivät kokeilla mm. ABB:n virtuaali formulaa, kuunnella pitchauksen loppukilpailua, tutustua standeihin. Siellä oli myös mahdollisuus tavata tuttuja, sillä entinen BN-linjan opiskelija Saara oli vapaaehtoisena työntekijänä. Saaran ensimmäinen SLUSHin vierailu oli vastaavanlainen tapahtuma nuorille muutama vuosi aiemmin. Entisiä BN-linjalaisia alkaa tavata useissa paikoissa ja monissa eri tehtävissä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Toisen vuosikurssin opiskelijoilla oli myös hieno tilaisuus saada osallistua Euroscola-päivään Starsbourgissa. Siitä voit lukea lisää koulumme kotisivulta.

Kuvat: Helena Ukkola, NY-yritykset sekä Aulikki.

BN-linjan seitsemäs vuosikurssi aloitti opintonsa syksyllä 2018

Tampereen yliopiston normaalikoulun lukion Business Norssi -linjan (tuttavallisesti BN-linja) vuosikurssi 2018 aloitti lukio-opintonsa elokuussa. Tämä on jo seitsemäs vuosikurssi, joka on aloittanut BN-linjan opinnot.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kuvissa on BN-linjalaisia ykkösten Starttipäivässä elokuussa.

Muutaman ensimmäisen viikon jälkeen suurin osa opiskelijoista koki lukio-opinnot mielekkäiksi, vaikkakin työllistäviksi. Lukiossa päivät ovat pidempiä kuin peruskoulussa ja läksyjä on enemmän.

 Kuvissa suunnitellaan Personal Finance Programme -prrojektiin Suomen osuutta nuorten oman talouden hallintaan liityvän ohjelmakokonaisuuteen.

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat alkoivat heti työstämään Tampereen Norssin lukion osuutta Erasmus +-ohjelman Personal Finance Programme -projektia. Tavoitteena on tehdä italialaisten, brittien ja kyproslaisten kanssa nuorille suunnattu oman talouden hallintaan liittyvä ohjelma, joka koostuisi tehtävistä, oppitunneista, videomateriaalista. Viisi ahkerinta projektissa työskennellyttä opiskelijaa pääsee maalilskuussa 2019 Kyprokselle Nikosiaan testaamaan materiaaleja muiden projektiin kuuluvien maiden nuorten kanssa.

BN-linjan ykkästen ohjelmassa on ollut projektityön lisäksi linjan opintoja. Koulussa on käynyt muutamia vierailijoita ja olemme päässeet vierailuille. Kevään aikana saamme nauttia uusista vierailuista, opintoretkistä sekä vierailijoista.

 

Kuvat: Albert Hyrönen, Virve Viita ja Aulikki Leisku-Johansson.

Businessnorssilaiset tutustuivat eduskuntaan mediamylläkän keskellä

BN-linjan opiskelijat osuivat kevätretkelle eduskuntaan päivänä, jolloin Hjallis Harkimo ilmoitti eroavansa kokoomuksesta. Vierailulla nähtiinkin tv-kameroita ja kuultiin kansanedustajan työtä koskevista näkemyseroista. Keväiseen retkeen kuului myös aimo annos auringonpaistetta sekä tietenkin tovi vapaa-aikaa.

Ensimmäisen vuoden BN-linjan opiskelijat hieroivat unihiekat silmistään tavallista aikaisemmin aamulla 19. huhtikuuta, jolloin ryhmä teki kevätretken Helsinkiin historian ja yhteiskuntaopin lehtori Eija Niskasen johdolla. Matkalle startattiin lukiolta jo kello 7.30, mutta ennen kuin bussi kiihdytti moottoritielle kohti pääkaupunkia, noukittiin mukaan muutama opiskelija sekä eväspussukat ylänorssilta Nekalasta.

Opetusharjoittelija Emmi viihdytti lukiolaisia menomatkalla tietovisalla, joka testasi opiskelijoiden tietoja ajankohtaisista asioista. Bussin perälle parkkeerannut Jussi kertoi odottavansa erityisesti vierailua vasta remontoituun eduskuntaan. Muut ympärillä komppasivat. Moni oli käynyt eduskunnan portailla aikaisemminkin, mutta vain Jone kertoi käyneensä sisällä eduskunnassa ennen kevätretkeä.

Ensimmäisessä vierailukohteessa, Työ- ja elinkeinoministeriössä ryhmän ottivat vastaan kehitysjohtaja Anne Silfverberg sekä koulutussuunnittelija Leena Korkia-aho. Silfverberg kertoi työ- ja elinkeinopolitiikan tavoitteista sekä ministeriön tehtävistä ja toiminnasta. Opiskelijat kuulivat, että TEMiin on menty töihin yhteiskuntatieteellisellä, oikeustieteellisellä ja kauppatieteellisellä koulutuksella – ja onpa joukossa jopa diplomi-insinöörejä ja teologikin!

bnk181

Opiskelijoita kiinnosti tietää, miltä virkamiehistä tuntuu toteuttaa niitä poliittisia tavoitteita, joista he ovat itse eri mieltä. Silfverberg totesi, että virkamiehet ovat sitoutuneet edistämään kulloisenkin hallituksen päämääriä aivan kuten yksityiselläkin sektorilla toteutetaan johdon tavoitteita.

Samassa salissa valtiovieraiden kanssa

Aurinko porotti lämpimästi, kun businessnorssilaiset kävelivät TEMistä Etelä-Esplanadilta kohti eduskuntataloa. Turvatarkastuksen jälkeen ryhmä jakaantui kahtia ja kiersi eduskuntatalossa oppaiden johdolla. Pääaulassa osa opiskelijoista pääsi todistamaan, että ainakin vihreiden Ville Niinistö käyttää itselleen nimikoitua vaatekaappia, jollaisia eduskunnan pääaulasta löytyy 200 – yksi jokaiselle kansanedustajalle.

Komeita marmoriportaita pitkin opiskelijat nousivat valtiosaliin, jossa muun muassa otetaan vastaan valtiovieraat. Eduskunnan kyselytuntiin oli vielä kosolti aikaa, mutta valtiosalissa päivysti jo toimittaja ja kameramies. Syynä mahtoivat olla spekulaatiot kokoomusedustaja Hjallis Harkimon erosta, mistä oli määrä alkaa tiedostustilaisuus juuri norssilaisten vierailun päättyessä.

Tyhjän istuntosalin yleisölehtereillä käytiin läpi, mitä eri ammattikuntia eduskunnan tuhat työntekijää edustavat ja opittiin, että kaikkien aikojen pisin 6,5 tunnin puheenvuoro kuultiin eduskunnassa vuonna 1994 ennen EU-jäsenäänestystä.


Kansanedustaja ei ole vain napin painaja

Vierailun päätteeksi opiskelijat pääsivät tapaamaan pirkanmaalaisedustaja Sofia Vikmania, joka kertoi lainvalmistelusta ja kansanedustajan työstä. Vikman totesi, että työtä voi tehdä monella tapaa, mutta että hänen mielestään kansanedustajan on varauduttava työskentelemään pitkäjänteisesti esimerkiksi omassa eduskuntaryhmässään sekä valiokunnissa.

bnk182

Opiskelijat esittivät Vikmanille paljon kysymyksiä. Helmi esimerkiksi oli kiinnostunut siitä, millaiset henkilökemiat eri puolueiden edustajien välillä on. Tähän Vikman totesi, että välit ovat paremmat kuin miltä mediassa näyttää. Tapaamisen aikana puitiin myös korkeakoulujen pääsykoeuudistusta, mihin liittyvät huolet Vikman jakoi norssilaisten kanssa.

Iltapäivällä opiskelijat ennättivät viettämään myös vähän vapaa-aikaa. Juuri ennen kotimatkaa Eija, Konsta, Roni ja opetusharjoittelijat tapasivat vielä Kiasmassa Ambassador School -hankkeen projektipäällikkö Karoliina Paavilaisen. Hankkeeseen osallistuneet opiskelijat esittelivät Paavilaiselle hankkeen puitteissa tekemäänsä lehteä liikkuvuudesta.

Kun bussi vaiherikkaan päivän päätteeksi suuntasi nokan kohti Tamperetta, oli media jo uutisoinut, että Harkimo oli eronnut puolueestaan. Paluumatkan ratoksi opetusharjoittelijat Ellariina ja Annika haastattelivat opiskelijoita päivän annista. Lukiolaiset olivat olleet päivän aikana kaikkein yllättyneimpiä siitä, kuinka laajasti ministeriöllä on erilaisia tehtäviä ja kuinka paljon ministeriöissä työskentelee ihmisiä.

Teksti: Sabina Mäki, opetusharjoittelija
Kuvat: Kuisma Keskinen ja Sabina Mäki

Kuudes aisti – Slushissa innovoitiin uutta elämää

BN-linjalaisten opintoretki Slush Youth -tapahtumaan alkoi innostavilla esityksillä, joissa pohjoismaisia nuoria kannustettiin olemaan rohkeita ja ennakkoluulottomia. Kun uskaltaa ottaa vastaan haasteita ja katsoa maailmaa avoimin silmin oppii enemmän.

Työpajoissa ratkottiin porukalla yritysten antamia haasteita. Esimerkiksi UPM:n työpajassa tehtävänä oli perustella, pitäisikö uusi tehdas perustaa Viroon vai Suomeen – päätöksen tueksi opiskelijatiimit saivat tietää mm. raaka-aineiden ja markkinoiden kuljetusetäisyyksiä.

S1

Kuvassa Helmin ja Juliannan tiimi esitteli markkinointia sosiaalisessa mediassa.

Slush 2017 päätapahtumaan päästiin tutustumaan iltapäivällä. Slush on kasvanut vuosi vuodelta ja tänä vuonna kävijöitä oli 20 000.  Yrityksiä ja mainioita esitelmiä tapahtumassa oli niin paljon, että kovasta yrityksestä huolimatta vain osaan ehdittiin tutustua. Mieliinpainuvia tulevaisuuden visioita oli mm. StartUp-yrityksellä, joka pohtia ihmisen kuudetta aistia.

Opintomatkalla oli mukana myös kaksi harjoittelijaa, Minna Laakso ja Sabina Mäki. Heitä tapahtumassa ilahdutti erityisesti start up -yritys Lyfta, joka kehittää oppimisympäristöjä, joissa hyödynnetään virtuaalilaseja ja -todellisuutta. Lukiolaisille puhunut Yhdysvaltojen entinen suurlähettiläs Bruce Oreck innosti lisäksi harjoittelijoiden mielestä lukiolaisia hienosti olemaan omia itsejään.

S2

Mukava päivä päättyi yhteiseen juhlaan, jossa puhujina oli CMI:n Irak-ohjelman johtaja Hussein Al-Taee sekä CMI:n hallituksen puheenjohtaja Alexander Stubb. Heidän puheenvuoroissaan painotettiin sitä, että kaikki ristiriidat on ratkaistavissa puhumalla, joten yhteistyötaitoja ja tiimityöskentelyä kannattaa harjoitella aina kun voi.  Stubbin mukaan jokaisen nuoren kannattaa päivittäin muistaa neljä tärkeää sanaa dream, believe, work hard and success. No, siinä oli jo viisi sanaa, mutta ajatus oli silti kannustava.

Teksti: Sabina Mäki, Minna Laakso ja Eija Niskanen.
Kuvat: Eija Niskanen.

Marraskuun valopilkku

Aamu ei vielä ehtinyt sarastaa, kun lähdimme pimeyttä uhmaten Atalpan pihasta syksyn suureen seikkailuun isolle kirkolle Messukeskukseen.  Muitakin sijoittamisen salojen selvittäjiä oli paikalle saapunut ja väkijoukossa saimme kuulla monenlaisia tarinoita sijoittajien seikkailuista vuosien varrelta.

Sijoitus Invest -messut on Suomen suurin sijoitustapahtuma. Tänä vuonna uutuutena ohjelmassa oli Nuorten osakesäästäjien paneelikeskustelu. Siinä pohdittiin, miten nuoria voidaan rohkaista ja innostaa hankkimaan tietoa talousosaamisesta. Paneelissa keskusteltiin vilkkaasti ja kuultiin ideoita napakkaan taloudenhoitoon. Yksi niistä oli kuitenkin tuttu juttu: säästämisessä ja sijoittamisessa nuoruus on valttia!

I1

Messuilla oli paljon monipuolista ohjelmaa, yksi aamupäivän mielenkiintoisimmista luennoista oli ”Bitcoin ja kryptovaluutat tulevaisuuden sijoituskohteina?”  Kaikille kuulijoille ei edes riittänyt tuoleja, mutta se ei haitannut: uutta voi oppia seisaaltaankin.

Paljon pohdintaa herätti myös luento ”Sijoittajanaisen euro on sama kuin miehen.”  Sijoittaja Sari Vaajanen-Ärrälä kertoi oman tarinansa siitä, kuinka hänestä, tavallisen perheen tyttärestä kasvoi rohkea, oman strategian luonut sijoittaja.

I2

Kuvassa BN-linjan opiskelijat Ida ja Liina kuuntelemassa esitystä.

Messuilta jatkoimme matkaa Suomen Pankin rahamuseoon. Osastopäällikkö Mika Pösö piti meille erinomaisen esityksen EKP:n rahapolitiikasta sekä keskuspankkien toimista euroalueella.  Saimme kuulla korkojen ja inflaation kehitysodotuksista ensi syksyyn saakka – vielä voivat velalliset luottaa matalaan korkotasoon.

I3

Kuvassa Suomen Pankin osastopäällikkö Mika Pösö (keskellä) sekä Sijoittamisen mahdollisuudet-kurssin opiskelijat, kaikki Tampereen Norssin kasvatteja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Teksti ja kuvat: Eija Niskanen