Aihearkisto: vierailijat

BN-linjan ensimmäisen vuosikurssin syksyn ensimmäiset vierailijat

Jukka Nieminen

Syksyllä 2019 Business Norssi -linjan opinnot aloittaneen ryhmän ensimmäinen vieras oli itseoikeutetusti BN-linjan ohjausryhmän puheenjohtaja, Teknologiateollisuuden aluepäällikkö Jukka Nieminen. Hän kertoi teknologiateollisuudesta ja talousnäkymistä Pirkanmaalla.

Opiskelijat kuuntelivat mielenkiintoista esitystä innokkaasti ja hämmästelivät mm. sitä, että Nieminen kertoi suomalaisten työajan olevan Euroopan lyhimpiä.  Toinen asia joka, herätti paljon ajatuksia ja keskustelua oli se, kuinka teknologia-alalla edelleen valtaosa työntekijöistä on miehiä. Niemisen toteamus, että ”naisten osaamista kaivataan alalla” vahvistikin ajatuksia siitä, että sukupuolten mukaan jakautuneista työmarkkinoista on todellakin jo aika luopua!

Elina Hykkonen

Ennen lukuvuoden ensimmäisen jakson päättymistä ehdimme käydä myös vierailulla Pirkanmaan liitossa. Ohjelmajohtaja Elina Hykkönen kertoi, että Pirkanmaan liiton tehtävä on palvella Pirkanmaan asukkaiden parasta. On tärkeää, että maakunnassa on riittävästi yrityksiä ja työpaikkoja.

Asukasluvultaan Pirkanmaa on toiseksi suurin maakunta Suomessa, noin 10% väestöstä asuu täällä. Tampereen seutu on vetovoimainen seutukunta. Useissa tutkimuksissa suomalaiset ovat kertoneet, että jos heidän tulisi muuttaa jonnekin Suomessa, niin Tampere olisi mieluisin vaihtoehto.

Advertisement

Toisen vuosikurssin kuulumisia

Vuoden 2017 syksyllä aloittaneet BN-linjalaiset ovat toisen vuoden opiskelijoita. Toisen vuosikurssin pitkä vapaaehtoinen projekti on NY vuosi yrittäjänä -ohjelmaan osalllistuminen. Tänä syksynä BN-linjan opiskelijat perustivat seitsemän NY-yritystä. Alla on yritysten lyhyitä esittelyjä:

ku

Olen Saaga Rissanen ja NY-yritykseni nimi on Kakkunelma. Valmistan erilaisia kakkuja ja leivoksia erilaisiin tilaisuuksiin asiakkaiden toiveiden mukaan. Tilaukset lähetetään sähköpostiin. Kuvia kakuista sekä leivoksista löydät mm. Instagramista. Muutamia Kakkunelman kakkuja on myös saatavilla Pyynikintorin liha ja kahvi -kahvilasta.
Nettisivu: kakkunelma.kotisivukone.com
Sähköposti: kakkunelma@gmail.com
Instagram: Kakkunelma


toffla

Olemme Toffla ja valmistamme täysin kotitekoista toffeeta. Toffeetamme myymme esimerkiksi koulumme tapahtumissa ja lisäksi otamme myös tilauksia vastaan. Valmistamme toffeen kotimaisista raaka-aineista. Näin pystymme takaamaan parhaan mahdollisen laadun. Tule maistamaan parasta toffeeta! 

Instagram: @toffla_ny
Sähköposti: tofflany@gmail.com
Kotisivut: https://toffla.kotisivukone.com/  

 

pp

 

Moikka, me ollaan Helmi ja Emma ja meidän NY-yritys on PunttiPirkot. PunttiPirkot tarjoaa erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Treenaus on ollut meille molemmille pienestä pitäen tärkeä juttu. Lähettiin kehittään erilaisia ja monipuolisia treenejä, joita voitaisiin vetää muille.  Power with PP on meidän lihaskuntotunti, jossa on mukana samoja liikkeitä, jota salillakin tehdään. Helmin erikoisalaa on tanssi ja siitä syntyi Dance&Shine tanssitunti. BodyCare with PP on venyttely- ja kehonhuoltotunti, jota vetää Emma pitkän voimistelutaustansa takia. Meidän tunnit sopii kaikenikäisille ja –kuntoisille. PunttiPirkot treenaavat, joka toinen torstai Nekalan yläkoululla klo 18-19.

Mimmienergialla varustettu jumppatunti on tehokas, hauska ja pirteä. Mukaan voi lähteä kuka vain, urheilutaustasta ja sukupuolesta huolimatta. Meille tärkeää on ryhmässä liikkumisen ilo ja hyvän yhteishengen luominen. Lähde sinäkin mukaan!

Solidsockets
Olemme kolmen lukiolaisen voimin toimiva Pop Socketseja myyvä NY-yritys. Pop Sockets on pyöreän muotoinen älypuhelimen pidike, joka helpottaa niin kännykän kädessä pysymistä kuin vaikka videoiden katsomista tai nappikuulokkeiden säilytystä. Emme kuitenkaan vain jälleenmyy tuotetta, vaan kuvitamme sen itse asiakkaan toiveiden mukaisesti. Tämä tekee tuotteistamme uniikkeja ja voit olla varma, ettei vastaantulijalla ole täysin samanlaista. Tuotteemme ostaminen ei ole suuren rahan takana, sillä saat sen nyt hintaan 5€/kpl.

Mikäli kiinnostuit, ota ihmeessä yhteyttä joko sähköpostitse tai Instagramissa!

solidsockets

Sähköposti: solidsockets@gmail.com
Instagram: solidsockets

Yllä esiteltyjen NY-yritysten lisäksi perustettiin:
Dressdealers, Simolan pyörä sekä AudioPro .

Toisella vuosikurssilla syvennettiin sijoittamiseen liittyvää osaamista Sijoittamisen mahdollisuudet -kurssilla.  Useat vierailijat valottivat sijoittamisen eri muotoja ja kohteita. Aiheita olivat mm. asuntosijoittaminen, sijoittaminen taiteeseen, listaamattomiin yrityksiin sijoittaminen, sijoittaminen ammattina sekä eläkevarojen sijoittamistoiminnasta. Vierailimme mm. pankin talousillassa ja Sijoitus Invest -messuilla Helsingissä sekä Eläke-Varmassa.

 

Kymmenellä kakkosvuotisella BN-linjan opiskelijalla oli mahdollisuus osallistua TAT:n järjestämään TAKEOFF-tapahtumaan Helsingissä 5.12. Päivään osallistui lukiolaisia eri puolilta Suomea sekä Ruotsista. Aamupäivällä opiskelijat saivat kuulla innostavia puheenvuoroja. Puhujina olivat mm. Iris AI:n perustaja Maria Ritola, Wafagamesin Kathy Gong sekä Lauri Hollo Start Northista. Sen jälkeen monikansallisissa ryhmissä harjoiteltiin tulevaisuuden taitoja erilaisissa pajoissa. Tapahtumaan kuului vierailu SLUSHiin. Ajan SLUSHissa sai käyttää vapaasti. Opiskelijat ehtivät kokeilla mm. ABB:n virtuaali formulaa, kuunnella pitchauksen loppukilpailua, tutustua standeihin. Siellä oli myös mahdollisuus tavata tuttuja, sillä entinen BN-linjan opiskelija Saara oli vapaaehtoisena työntekijänä. Saaran ensimmäinen SLUSHin vierailu oli vastaavanlainen tapahtuma nuorille muutama vuosi aiemmin. Entisiä BN-linjalaisia alkaa tavata useissa paikoissa ja monissa eri tehtävissä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Toisen vuosikurssin opiskelijoilla oli myös hieno tilaisuus saada osallistua Euroscola-päivään Starsbourgissa. Siitä voit lukea lisää koulumme kotisivulta.

Kuvat: Helena Ukkola, NY-yritykset sekä Aulikki.

Kevään kuulumisia 2018

Talous- ja elinkeinoelämän linjan kevään kuulumisia 2018

Kevät keikkuen tulevi ja opinnot Business Norssissa etenevät vauhdikkaasti.

BN-linjan kolmannen vuosikurssin opiskelijat ovat jo päättäneet kevään ylioppilaskirjoitukset ja odottelevat tuloksia ennen kevätjuhlaa. Abiturientti Arttu Malmlund  oli jo toisen kerran lukiomme menestynein opiskelija valtakunnallisessa Talousguru-kilpailussa, Onnea!

Toisen vuosikurssin opiskelijat ovat pyörittäneet syksyllä käynnistämiään  NY-yrityksiä ja   vielä kevään aikana ehdit herkutella  ainakin Cake Queens NY:n herkullisista kakuista Norssin iltamissa 19.4.2018. Osa NY-yrittäjistä kokeili ensimmäistä kertaa lukukauden kestäviä opintoja. Heidän kokemuksistaan voit lukea lisää täältä.

Ensimmäisen vuosikurssin BN-opiskelijat ovat kotiutuneet  lukioon ja kevätlukukauden aikana olemme saaneet tavata useita mielenkiintoisia vierailijoita. Business Norssin ohjausryhmän puheenjohtaja aluepäällikkö  Jukka Nieminen, Teknologiateollisuuden Pirkanmaan ja Keski-Suomen piiristä, kertoi meille alan talousnäkymistä. Oli rohkaisevaa kuulla Pirkanmaan näkymistä; haasteista huolimatta  talouskasvu jatkuu ja ala kaipaa hyviä työntekijöitä.

BN181

Tampereen apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki esitteli meille kaupungin pormestarimallia. Saimme lisäksi kuulla kaupungin ajankohtaisista suurista hankkeista ja taloudesta.  Tampereella tapahtuu paljon lähivuosina. Opiskelijamme ovat aitiopaikalla seuraamassa muutoksia ja niiden vaikutuksia kaupungin elämään.

BN182

Euroopan Unionin parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen vieraili lukiossamme selvittämässä Euroopan Unionin toimintaa sekä sen vaikutusta eurooppalaisten arkeen. Hän myös kertoi kuinka EU ja jokainen meistä voi toimia yhteisten globaalien haasteiden saralla, vaikkapa ilmastonmuutoksessa.

Ajatuksia herättävän esityksen jälkeen Topias, Riku ja Tuomas esittelivät mepille BN-linjan 1.vuosikurssin tekemästä projektityöstä Ambassador School -hankkeessa. Opiskelijat antoivat hänelle matkalukemiseksi lehtisen: ”Helpottaako Euroopan Unionin vapaa liikkuvuus elämää? – Business Norssilaiset tutkivat asiaa.”

BN3

Maaliskuun lopulla saimme vieraaksemme osastopäällikkö Mika Pösön Suomen Pankista. Hän piti loistavan esityksen Suomen Pankista, talouden näkymistä sekä rahamaailman uusista ilmiöistä. Pohdimme yhdessä mm. säilyykö käteinen raha ja onko tulevaisuus enemmän kryptovaluuttojen aikaa.  Ehdimme hiukan arvuutella kenestä tulee  EKP:n uusi  pääjohtaja. Voisiko nykyinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen olla kaikille euromaille sopiva  kompromissivalinta?

Kuvat ja teksti: Eija Niskanen