BN-linjan opiskelijat osuivat kevätretkelle eduskuntaan päivänä, jolloin Hjallis Harkimo ilmoitti eroavansa kokoomuksesta. Vierailulla nähtiinkin tv-kameroita ja kuultiin kansanedustajan työtä koskevista näkemyseroista. Keväiseen retkeen kuului myös aimo annos auringonpaistetta sekä tietenkin tovi vapaa-aikaa.
Ensimmäisen vuoden BN-linjan opiskelijat hieroivat unihiekat silmistään tavallista aikaisemmin aamulla 19. huhtikuuta, jolloin ryhmä teki kevätretken Helsinkiin historian ja yhteiskuntaopin lehtori Eija Niskasen johdolla. Matkalle startattiin lukiolta jo kello 7.30, mutta ennen kuin bussi kiihdytti moottoritielle kohti pääkaupunkia, noukittiin mukaan muutama opiskelija sekä eväspussukat ylänorssilta Nekalasta.
Opetusharjoittelija Emmi viihdytti lukiolaisia menomatkalla tietovisalla, joka testasi opiskelijoiden tietoja ajankohtaisista asioista. Bussin perälle parkkeerannut Jussi kertoi odottavansa erityisesti vierailua vasta remontoituun eduskuntaan. Muut ympärillä komppasivat. Moni oli käynyt eduskunnan portailla aikaisemminkin, mutta vain Jone kertoi käyneensä sisällä eduskunnassa ennen kevätretkeä.
Ensimmäisessä vierailukohteessa, Työ- ja elinkeinoministeriössä ryhmän ottivat vastaan kehitysjohtaja Anne Silfverberg sekä koulutussuunnittelija Leena Korkia-aho. Silfverberg kertoi työ- ja elinkeinopolitiikan tavoitteista sekä ministeriön tehtävistä ja toiminnasta. Opiskelijat kuulivat, että TEMiin on menty töihin yhteiskuntatieteellisellä, oikeustieteellisellä ja kauppatieteellisellä koulutuksella – ja onpa joukossa jopa diplomi-insinöörejä ja teologikin!

Opiskelijoita kiinnosti tietää, miltä virkamiehistä tuntuu toteuttaa niitä poliittisia tavoitteita, joista he ovat itse eri mieltä. Silfverberg totesi, että virkamiehet ovat sitoutuneet edistämään kulloisenkin hallituksen päämääriä aivan kuten yksityiselläkin sektorilla toteutetaan johdon tavoitteita.
Samassa salissa valtiovieraiden kanssa
Aurinko porotti lämpimästi, kun businessnorssilaiset kävelivät TEMistä Etelä-Esplanadilta kohti eduskuntataloa. Turvatarkastuksen jälkeen ryhmä jakaantui kahtia ja kiersi eduskuntatalossa oppaiden johdolla. Pääaulassa osa opiskelijoista pääsi todistamaan, että ainakin vihreiden Ville Niinistö käyttää itselleen nimikoitua vaatekaappia, jollaisia eduskunnan pääaulasta löytyy 200 – yksi jokaiselle kansanedustajalle.
Komeita marmoriportaita pitkin opiskelijat nousivat valtiosaliin, jossa muun muassa otetaan vastaan valtiovieraat. Eduskunnan kyselytuntiin oli vielä kosolti aikaa, mutta valtiosalissa päivysti jo toimittaja ja kameramies. Syynä mahtoivat olla spekulaatiot kokoomusedustaja Hjallis Harkimon erosta, mistä oli määrä alkaa tiedostustilaisuus juuri norssilaisten vierailun päättyessä.
Tyhjän istuntosalin yleisölehtereillä käytiin läpi, mitä eri ammattikuntia eduskunnan tuhat työntekijää edustavat ja opittiin, että kaikkien aikojen pisin 6,5 tunnin puheenvuoro kuultiin eduskunnassa vuonna 1994 ennen EU-jäsenäänestystä.
Kansanedustaja ei ole vain napin painaja
Vierailun päätteeksi opiskelijat pääsivät tapaamaan pirkanmaalaisedustaja Sofia Vikmania, joka kertoi lainvalmistelusta ja kansanedustajan työstä. Vikman totesi, että työtä voi tehdä monella tapaa, mutta että hänen mielestään kansanedustajan on varauduttava työskentelemään pitkäjänteisesti esimerkiksi omassa eduskuntaryhmässään sekä valiokunnissa.

Opiskelijat esittivät Vikmanille paljon kysymyksiä. Helmi esimerkiksi oli kiinnostunut siitä, millaiset henkilökemiat eri puolueiden edustajien välillä on. Tähän Vikman totesi, että välit ovat paremmat kuin miltä mediassa näyttää. Tapaamisen aikana puitiin myös korkeakoulujen pääsykoeuudistusta, mihin liittyvät huolet Vikman jakoi norssilaisten kanssa.
Iltapäivällä opiskelijat ennättivät viettämään myös vähän vapaa-aikaa. Juuri ennen kotimatkaa Eija, Konsta, Roni ja opetusharjoittelijat tapasivat vielä Kiasmassa Ambassador School -hankkeen projektipäällikkö Karoliina Paavilaisen. Hankkeeseen osallistuneet opiskelijat esittelivät Paavilaiselle hankkeen puitteissa tekemäänsä lehteä liikkuvuudesta.
Kun bussi vaiherikkaan päivän päätteeksi suuntasi nokan kohti Tamperetta, oli media jo uutisoinut, että Harkimo oli eronnut puolueestaan. Paluumatkan ratoksi opetusharjoittelijat Ellariina ja Annika haastattelivat opiskelijoita päivän annista. Lukiolaiset olivat olleet päivän aikana kaikkein yllättyneimpiä siitä, kuinka laajasti ministeriöllä on erilaisia tehtäviä ja kuinka paljon ministeriöissä työskentelee ihmisiä.
Teksti: Sabina Mäki, opetusharjoittelija
Kuvat: Kuisma Keskinen ja Sabina Mäki